Kotipaja on pajatoimintaa omassa asuinyhteisössä Lasnan omistaman KOY Lahden Varaanin ja Lasnan yhteistyökumppanin Alkuasuntojen kohteissa Lahdessa. Pajat toimivat pääsääntöisesti asuinkohteiden omissa kerhohuoneissa, melkein nuoren kotiovella. Pajaan voi osallistua kuka tahansa nuorisoasuntojen asukas (tai ohjausryhmän / yhteistyökumppanimme nuori, jonka ohjausryhmä katsoo hyötyvän pajatoiminnasta), jolla ei ole mielekästä tekemistä.
Pajat eivät ole työmarkkinatukeen oikeuttavia, mutta niistä saa mielenkiintoisia kokemuksia, päivärytmiä, tietoja ja taitoja, itsetuntemusta ja kaiken lomassa oppii tuntemaan naapureitaan. Koska pajoihin ei liity taloudellista tukea, on niihin tuleminen ja lähteminen joustavaa nuoren elämäntilanteesta riippuen. Osallistumisesta saa halutessaan todistuksen.
Kotipaja-projektin tavoitteena on luoda nuorten itsenäistä asumista tukevaa pienryhmätoimintaa. Mallissa hyödynnetään pajatoimintaa, yhteisöllisyyttä sekä vertais- ja yksilötukea nuorten työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikan löytämiseksi ja asumisen onnistumisen tukemiseksi. Vapaaehtoisen toiminnan kautta tarjoutuu mahdollisuus ottaa vastuuta, vaikuttaa sekä kehittää itseään ja kasvattaa omia voimavaroja elämänsä hallintaan. Tavoitteena on, että toiminta lähtee nuorista ja sitä suunnitellaan ja toteutetaan kokoajan yhdessä.
Hyvinvointi koostuu monista pienistä tekijöistä ja itsestä huolehtiminen vaatiikin huomiota. Pajatoiminnan tavoitteena on löytää jokaiselle nuorelle aikuiselle oma tapa pitää huolta hyvinvoinnistaan. Perusasioista huolehtiminen kuten mm. ravinto, lepo, liikkuminen sekä itsensä toteuttaminen kehittävät jokaisen maailmankuvaa ja auttavat nuoria löytämään oman suunnan elämälle.
Pajatoiminnan kautta on mahdollista järjestää opintopiirejä ja kursseja ajankohtaisista ja mielenkiintoisista asioista. Pajan pienryhmissä on mahdollisuus toteuttaa itseään, ideoida, suunnitella ja luoda mielekästä toimintaa. Sosiaalisia taitoja pajassa voi harjoitella tekemisen ohessa sekä ryhmissä keskustellen.
Yhdessä lähdetään liikkeelle ja aktivoidutaan tutkimaan elämän tarjoamia mahdollisuuksia. Takaisin |